torstai 19. tammikuuta 2012

5.-7.1.2012 Auckland, Uusi-Seelanti


Ihmisiä, joita olen tavannut:
- Jenkin, joka kirjoitti romaania (käsin!) likvidoijista ja oli juuri lähtenyt 3 kuukaudeksi matkustamaan Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Oli työskennellyt rakennusalalla ja johtanut lattarituastaisia tyyppejä.
- Steven, joka oli aika velho soittamaan kitaraa ja sävelteli modaalisesti

Kauniita asioita, joita olen kokenut:
- Yleinen siisteys vrt. Etelä-Amerikkaan
- Aucklandin keskustan kerrostalot
- Näkymä Mount Edenin huipulta, ml. huipun kraateri
- Stevenin jamittelu eolisessa moodissa drop-D-vireisellä kitaralla







Pelejä, joita olen pelannut:
- Ostoksia (muistitikkuja jne.)
- iPhonen stalkkausta paikallisilta 2nd hand nettisivuilta
- Kolikkokäyttöisen netin käytön optimointia
- Käteisnostorajan maksimaalista hyödyntämistä - Ekan 2 vrk:n aikana rahaa palanut varmaan puolet koko EA:ssa kuluneesta määrästä

Asioita, joita olen oivaltanut/oppinut:
- Että huumeet ovat Amerikassa iso bisnes ja kasvava ongelma
- Että amerikkalainen kulttuuri on oikeasti todella rahakeskeinen ja materialistinen ja parisuhteetkin ovat usein välineita vaurastumiseen
- Miten helppoa asioiden löytäminen ja junailu on ilman kielimuureja
- Että lattarimaissa on merkittäviä kulttuurieroja ja eri kansallisuuksilla on (ulkomalle, kuten USA:han muutettuaankin) paljon keskinäistä kränää
- Että Kiwi-aksentti (kaikki on kiwiä Uudessa-Seelannissa) on melko skotihtavaa, vokaalitonta töksäyttelyä, jonka ymmärtäminen vaatii välillä keskittymistä
- Että olen pohjimmiltani kuitenkin aika introvertti (MBTI-mielessä): sosiaalisuus (vaikka siitä nautinkin, enkä voisi elää erakkona) ei ole minulle palauttava voima, vaan vaatii (keskittymistä ja) kapasiteettia, jota on rajallisesti. Lisäksi liiallinen ajattelu ja satunnainen luomisvimma tekevät hajamieliseksi ja poissaolevaksi.
- Että moodit vaativat toimiakseen (jotta "värin kuulee" jatkuvan perusbasson
- Että moodeilla voi löytää kauniita ja hyvin tiettyjä tunnetiloja kuvaavia sointu- ja sävelkulkuja
- Että kitaralla saa soitettua "jotain" D-sävelläjeissa melkein inhimillisen helposti (ja kivasti) kun pudotta alimman kielen D:hen (kolme ylintä pitää kvinttiä yllä ja alimmilla voi täydennellä sointuja)
- Että netti on NZ:ssa erittäin kallista (vaikkakin yhteydet ovat nopeita ja 3G) ja jopa lankayhteyksissä on rajoitettu liikennemäärä (esim. 5 Gt)
- Että NZ:ssa luotetaan itsepalvelukassojen verran ihmisten rehellisyyteen

Muuta outoa:
- Ilmeisesti Axe toimii NZ:ssa brändillä Lynx
- Tölkitetty whiskycola on ilmeisesti aika kova juttu

02.01-03.01.2012 Santiago, Chile


Ihmisiä, joita olen tavannut:
- Loic, jolla ranskalainkielinen äiti ja tämän tyttöystävä Brisbanesta, jotka sattuivat olemaan palaamassa samalla lennolla Sydneyyn, jolla lensin Aucklandiin. Puhuttiin ekana iltana ranskaa (Loickin äiti ranskalainen) ja käytiin tokana iltana eläintarhassa ja mäellä

- Pariskunta ja miespuoliskon veli, jotka pitivät keskuspuistomäellä oikopolunvarressa grillibileitä, kuuntelivat Panteraa ja tarjosivat erittäin ystävällisesti kanaa, mustaa makkaraa ja salaattia

- Keskuspuistomäen ohikulkevassa hississä mystisesti samat Mendozassa tavatut byronbaylaiset 3 aussityttöä, Katei, Tess ja ....
- Mukavia saksalaisia reissaajia, joilla oli tiukka budjetti

Kauniita asioita, joita olen kokenut:
- Laukkarata aamutuimaan lenkin ohessa
- Valkoinen tiikeri
- Valkoinen riikinkukko
- Näkymä vuoren huipulta keskupuistossa
- Uima-allas keskuspuistossa
- Monet keskuspuiston tiet
- Vaalean ruskea koira, joka imetti dalmatialaiskuvioisen koiran pentua
- Vaalean ruskean koiran pennut portin takana














Pelejä, joita olen pelannut:
- Optimoinut aamun lenkkireittiä puistojen näkemisen kannalta
- Suunnistanut keskuspuistossa ja sieltä pois kameraan kuvatun kartan avulla
- Eväiden viilausta mukaan lennolle
- Turhan paljon säveltämistä, kun olisi pitänyt hoitaa tärkeitä nettijuttuja ennen lentoa

Asioita, joita olen oivaltanut/oppinut:
- Että ravintoselosteella on suuri vaikutus siihen, miten asennoidun uusiin ruokalajeihin (ja opin tykkäämään niistä)
- Että Vegemitestäkin voi oppia tykäämään - mutta kyllä se aika hiivaiselta maistuu ja vähän turhan suolaista omaan makuuni


Muuta outoa:

30.12.2011-01.01.2012 Valparaiso, Chile


Ihmisiä, joita olen tavannut:
- Saksalainen couchsurffaajatyttö, jonka kanssa söimme (Otto ja minä) illallista Valparaisossa myöhään saavuttuamme ja jonka saatoimme tämän hostellille 10 000 peson taksikyydillä
- Fuksivuoden tutun katubileissä, joka oli sattuomoisin Chilessä vaihdossa
- Symppis perheen äiti Makarena, joka pyöritti tennisopettajamiehensä kanssa hostellia ja oli aiemmin työskennellyt Royal Carribbeanilla
- Makarenan miehen isä, joka ihastui minuun 2 min MJ-tanssisoolon perusteella ("you are exceptional..." jne.)
- Makarenan 3v (tai jtn?) sukulaspoika, joka veti aika antaumuksella saturday night fever -henkistä tanssiesitystään
- Useampia mielenkiintoisia startup-Chile ihmisiä, tosin erittäin ohimennen aamuöisessä olotilassa
- Pablo Pinchera, paikallinen hevari, joka tiesi paljon Nightwishistä, Children of Bodomista ja Finntrollita (paikalliset popittivat Trollhammarenia kännyköistään uuden vuoden aamuna) ja puhui todella hyvää englantia

Kauniita asioita, joita olen kokenut:
- Vuoristomaisemat Andeja ylitettäessä
- Eriväriset kivi- ja hiekkamuodostelmat vuorien rinteissä
- Valparaison UV-ilotulitus
- Hostellimme omistajan sukujuhlat
- Näkymä startup chile -bileiden järjestäjän parvekkeelta













Pelejä, joita olen pelannut:
- Pyrkinyt näkemään ilotulitukset mahd. hyvin
- Suunnistanut öisessä Valparaisossa mäkeä ylös

Asioita, joita olen oivaltanut/oppinut:


Muuta outoa:
- 4 h prosessiraja-asemalla (7 h bussimatka kestikin 11,5 h)

27.-29.12.2011 Mendoza, Argentiina


Ihmisiä, joita olen tavannut:
- Norjalainen raftays oppaamme Marius, joka oli mukavan innostava ja samalla ihanan sarkastinen meidän turvallisuutemme merkityksestä - joka jäi ilmeisesti muille oppaille bisset velkaa melansa tiputtamisesta
- 3 brasilialaista Riosta (siskokset ja yhden poikaystävä), jotka olivat lomailemassa ja tulivat kanssamme raftaamaan
- 3 australialaista, jotka ottivat viinin maistelunkin vähän rankeman kautta (klo 15.00 meidän toisella tilalla aika tumut ja kaikille omat 3 lasia viiniä)
- Maailmalla paikasta toiseen muuttanut brittinainen, joka oli vasta aloittanut työnsä Mevi-viinitilalla
- Mr. Hugo, palveluasenne^2. Herttaisimpia pyörävuokraamon (ja iltapäiväbaarin) pyörittäjiä ikinä
- Fernando, joka pyöritti perheensa maatilalla omaa 4:n huoneen luksus bed&breakfastia (Finca ---rena jtn.) ja oli suhtautui kuokkijaan todella lämpimästi
- Samoin kuokkijaan todella lämpimästi suhtautuvat kaksi italialaisen koulun käynyttä morsiamen serkkua (syy, isä katolinen, äiti juutalainen ja italialainen koulu oli ainut uskonnollisesti neutraali koulu Mendozassa)

Kauniita asioita, joita olen kokenut:
- Karut vuorimaisemat ruskean joen ympärillä
- Leuanvetotanko kumivene- ja varustevarastolla vuorihalkovan joen varrella
- Puiden reunustamat tiet Maipun viinialueella
- Sade vuorilla Maipun viinalueelta
- Näkymä viini- ja oliiviviljelmien yli vuorille Mevi-tilan toisen kerroksen terassilta
- Bodega-perheen pyörittämän Viña el Cernan Cabernet Sauvignon ja Torrontes (valkkari)
- Ukkonen ja tähtitaivas yhtäaikaa Mendozan kaupungin valojen yllä













Pelejä, joita olen pelannut:
- Kastellut lettiä nojaamalla kumiveneestä
- Yrittänyt pitää kumiveneen melontatahtia
- Yrittänyt meloa pois jumiaallosta ja pitää veneestä kiinni jaloilla stopparissa, johon juututtiin, kun perämies hukkasi melansa
- Verestellyt eskimo- ja peräspinnailutaitoja pienessä uima-altaassa freestyle-koskarilla
- Pyrkinyt ehtimään useampaan kuin kahteen viinitilaan huolimatta houkutuksesta jäädä tsillaamaan pitkäksikin aikaa yksittäisiin mestoihin
- Opetellut erottamaan eri rypäleitä toisistaan
- Kuokkinut mahdollisimman vakuuttavasti ja fiilistä nostavasti häissä Sheraton-hotellin katolla PoRa-paidassa, lenkkareissa ja uikkareissa
- Yrittänyt saada salamaniskuja kiinni kameralla







Asioita, joita olen oivaltanut/oppinut:
- Että Syrah (Ziras) voi olla todella kitkerää tai vivahteikkaan kuivaa
- Että Malbec on monissa tapauksissa Merlot:takin marjaisampaa
- Että saman alueelta, samoista rypelelajikkeista voi saada hyyyvin erilaisia viinejä
- Että viininmaistelu ei välttämättä väsytä pyöräilylihaksia liikaa
- Että moniin omista outouksista ja ominaisuukista on löydettävissä tekosyy/selitys "lapsuuden traumoista"


Muuta outoa:

lauantai 14. tammikuuta 2012

23.-26.12.2011 Buenos Aires, Argentiina


Ihmisiä, joita olen tavannut:
- Elize, joka möi itse tekemiään kasvispiirakoita Bomba-shown jonon vieressä. Palastui kanadalaiseksi, joka oli tehnyt maisterinsa diskursseista sun muusta Buenos Airesissa ja palaamassa Meksiko-reissailun kautta kotiin lahipäivinä
- Paikallisia taide- ja arkkitehtuuriopiskelijoita jouluaamun monsterpartyssa

Kauniita asioita, joita olen kokenut:
- La Bomba de Tiempon soundit
- Buenos Airesin arkkitehtuuri. Erityisesti parlamantin oikealla puolella oleva noitatalo, jonka torni oli varustettu tuuli myllyllä
- Puuvalikoima BA:n tuomioistuimen edessä
- Kontrasti vastakkain olevien puolustus- ja koulutusministeriöiden (mm. koon) välillä (okei, koulutusministeriö taisi olla alueellinen)
- Akustiikka paikallisissa kirkoissa
- Monet kirkkojen katot, erityisesti ne rapautuneet
- Monet enkelipatsaat "hautausmaan" mausoleumeissa
- Jouluillallinen Etelä-Amerikassa kalkkunoineen ja joulutorttuineen
- Moshpit 25 m^2:n yläkertahuoneessa
- Hetkellinen onnellisuuden tunne palattaessa aamubussilla lähiöbileistä kännykän menettäneenä
osa puista tuomioistuimen edessä (takana se sama puolustusmienisteriö)



noitatalo. ihan siinä parlamentin vieressä

puolustusministeriö

opetusministeriö





Pelejä, joita olen pelannut:
- Suunnitellut ja toteuttanut jouluillallishankintoja

Asioita, joita olen oivaltanut/oppinut:
- Että menetykseen liittyvää vitutusta tai surua ei pidä yrittää ohittaa - se on merkki siitä, että on usein merkki siitä, että on arvostanut jotain todella paljon ja sen ohittaminen vähentää menetetyn asian arvoa
- Että vitutuksessä on useita eri tyyppejä ja aspekteja. Pelkästään menetys voi vituttaa useampaa eri kautta (osa näistä vähän päällekkäisiä): 1. menettää jonkun tai jotain, jolla on tunnearvoa itsessään, 2. Sen seurauksena missaa jonkin kauniin tai muuten arvokkaan hetken, 3. se estää pelaamasta jotain tärkeää peliä täysillä jatkossa, 4. se on jonkin pelin kannalta niin isoa takaisku, että se vie motivaatiota pelata samaa peliä pienempien asioiden osalta, 5. menetys oli omaa typeryyttä, indikoiden, että ei ole kehittynyt jossain pelissä aimpien virheiden jälkeen, mikä turhauttaa ja saattaa viedä pelimotivaatiota
- Että Melodican on tylsä soitin siinä, että sitä soitteassa ei oikein voi laulaa samalla

Muuta outoa:
- Yli hehtaarin "hautausmaa" täynnä järkyttävän kokoisia (lähes suomalaista kyläkirkkoa isompia) mausoleumeja
- Jotkin kitsahtavat patsaat katolisessa kirkossa
- Multa nyysitään 2 kännykkää 48 h sisään - ja toista en ehtinyt edes laittaa päälle...

22.12.2011 Colonia de Sacramento, Uruguai


Ihmisiä, joita olen tavannut:
- Brittipariskunnan Mark ja Sally, jotka olivat matkustaneet 7kk yhteensä vuoden matkasta ja pitivät seuraa muutaman viikon ulkomailla käyville tuttavilleen sekä antoivat hyviä vinkkejä Uudensellannin patikointiin.

Kauniita asioita, joita olen kokenut:
- Vanhat autot, joita oli käytetty varsin luovasti maisemointivälineinä kaduilla
- Muuten keskinkertaisten ruoka-annosten asettelu paikallisessa kahvilassa
- Todella retrosti päällystetyt penkit (entisessä?) odotusaulassa matkalla BA:n lauttaan





Pelejä, joita olen pelannut:
- Päivitellyt blogeja yms.

Asioita, joita olen oivaltanut/oppinut:

Muuta outoa:
- Pekka Himasen Hakkerin etiikka paikallisen kahvilan kirjahyllyn noin tusinan kirjan joukossa

21.12.2011 Montevideo, Uruguai


Ihmisiä, joita olen tavannut:
- Pari brittityyppiä hostellin katolla, joista toinen oli tullut maahan todella hyvän ja uuden kameran kanssa tehdäkseen uraa filmiteollisuudessa (musavideoita, mainoksia jne.)
- Jimera, joka oli baletinopettaja ja armeijan kirjuri ja oli lähdössä Kongoon rauhanturvaajaksi tammikuussa ja vietti läksäreitään

Kauniita asioita, joita olen kokenut:
- Meininki paikallisessa karaokebaarissa
- Puistossa pidetty lekotteluhetki
- Portaikko kansallishistoriallisessa museossa
- Jotkin kivikuulat, joita oli kadulla myynnissä







Pelejä, joita olen pelannut:
- Espanjalainen rakkauslaulujuomapeli: Karaokessa oikeesti 7 biisin aikana vain 2:ssa ei esiintynyt sana "corazon" ja toinen niistä oli itse vetämäni Hard Days Night.

Asioita, joita olen oivaltanut/oppinut:
- Että joku kenraali Artigas 1800-luvun alusta oli Uruguain historian kannalta todella merkittävä heppu (puolet Urugain kansallishistoriallisen museon tauluista oli ko. jäbästä)
- Että oli oikeastaan varsin typerä idea luetella erikseen esim. pelejä ja koetuja kauniit asioita. Kun kaikikissa kokemuksissa on molempien tyyppisiä elementtejä ja ihmispuolessakin elementtejä on useita, olisi fiksumpaa kirjoittaa ylös hienoja kokemuksia ja miettiä, mihin aspekteihin ne kolahtivat ja mitä tunteita ne herättivät


Muuta outoa:
- Montevideo on aika kuollut kaupunki, vaikka talouskasvu on kovaa